Miehekkäät Ribsit Chimichurrilla ja Lankkuperunat
sunnuntai, elokuuta 21, 2016
Vietimme eilen mieheni 40-vuotispäivää grillaillen. Sää todellakin suosi partyamme. Menuksi olimme valinneet miehekkäästi Ribsit chimichurri-marinaadissa lankkuperunoilla. Kahvin kanssa tarjosimme mieheni lempparia, sitruunaista cheesecakea. Sen ohjeen kerron toisessa postauksessani pian.
Ribsien ohjeen löysimme Glorian Ruoka ja Viini-lehdestä mieheni työkaverin suosittelemana. Ja todellakin! Makunautinto ei voi tästä enää parantua.
Varaa hyvin aikaa lihan valmistamiselle. Mieheni laittoi lihan marinoitumaan jo edellisenä iltana. Aamulla paistoimme lihan rauhassa. Ja juuri ennen tarjoilua grillasimme sen glaseerauskastikkeella sivellen. Lankkuperunat vaativat n.45minuuttia uuniaikaa.
MIEHEKKÄÄT RIBSIT
neljälle
noin 2 1/2 kg porsaan babyribsejä
2 1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä
2 dl vettä
Chimichurri-marinadikastike
4 valkosipulin kynttä
2-3 punaista chiliä
1 kesäsipuli
1 dl korianteria hienonnettuna
1 dl lehtipersiljaa hienonnettuna
2 dl oliiviöljyä
3/4 dl punaviinietikkaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
Glaseerauskastike
1 1/2 dl siivilöityä ribsien paistolientä
1 1/2 limetin mehu
2 1/4 dl fariinisokeria (tai muuta ruskeaa sokeria)
1 1/2 dl inkivääriolutta
1/2 tl suolaa
1. Hiero suola ja mustapippuri lihan pintaan.
2. Valmista chimichurri. Hienonna sipuli, valkosipulinkynnet, chilit ja yrtit. Sekoita kaikki ainekset.
3. Nosta ribsit vahvaan pussiin ja kaada päälle noin 2/3 chimichurri-kastikkeesta (IKEAn pakastepussit on todella hyviä tähän). Sulje pussi huolellisesti ja kääntele chimichurri tasaisesti lihan joukkoon. Anna marinoitua vähintään 4 tuntia tai yön yli jääkaapissa. Nosta loppu chimichurri kannella suljetussa astiassa jääkaappiin.
4. Kuumenna uuni 150 asteeseen. Laita ribsit uunivuokaan ja kaada vuokaan 2 dl vettä. Peitä vuoka tiiviisti foliolla ja kypsennä ribsejä uunissa ainakin kaksi tuntia. Jos lihaa on enemmän kuin ohjeessa, kypsennä kauemmin. Meillä oli lihaa 6 kg ja kypsensimme melkein 5 tuntia. Tuli kuulkaas mureaa lihaa!
5. Kun ribsit ovat kypsiä, siivilöi liemi talteen glaseerauskastiketta varten. Nosta liemi jääkaappiin jäähtymään noin tunniksi.
6. Kuori liemen pinnalle noussut rasva. Mittaa kaikki glaseerauskastikkeen ainekset kattilaan ja keittele keskilämmöllä noin puolisen tuntia tai kunnes kastike on selvästi paksuuntunut.
7. Kuumenna grilli ja grillaa ribsejä noin 15 minuuttia välillä kääntäen ja sivele samalla glaseerauskastikkeella.
8. Tarjoa ribsit chimichurri-kastikkeen kanssa. Kastikkeen hapokkuus ja tulisuus sointuvat taivaallisesti ribsien glaseerauskastikkeen makeuden kanssa.
LANKKUPERUNAT
neljälle
neljälle
lkg perunaa leikeltynä lankuiksi uunipellille.
Ripottele päälle suola, pippuri ja Provence mix -yrttisekoitusta
tai mitä tahansa muuta yrttiä.
Pirskottele perunoille vielä oliiviöljyä.
Pirskottele perunoille vielä oliiviöljyä.
Paista 200 asteessa n.45min kunnes perunat ovat
kauniin ruskeita ja rapeahkon näköisiä.
Tarjoa sitruunan mehulla maustetun majoneesin kera.
2 kommenttia
Kiitos todella maistuvasta ateriasta ja erinomaisesta seurasta! Lauantai-iltaa ei juuri paremmin voi viettää ❤
VastaaPoistaKiitos todella maistuvasta ateriasta ja erinomaisesta seurasta! Lauantai-iltaa ei juuri paremmin voi viettää ❤
VastaaPoista