Marcellan Bolognese
sunnuntai, tammikuuta 19, 2025Pasta Bolognese on vuosikaudet ollut meidän perheessä nopeaa arkiruokaa. En olisi ikinä voinut kuvitella tarjoavani sitä vieraille illanistujaisissa. Mutta tämä resepti vie sen kyllä ihan toiselle levelille. Kastiketta haudutellaan ja makuja houkutellaan esille vähintään 3h. Kastikkeesta tulee niin herkullista. Maku vie ainakin minut suoraan ihanaan ja tunnelmalliseen italialaiseen ravintolaan. Ja kun musiikit on kohdillaan, niin se ravintola on kotona.
Resepti on alun perin keittokirjailija Marcella Hazanin kirjasta "Essentials of Classic Italian Cooking". Rouva Hazanin reseptit muuttivat 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa amerikkalaisten tapaa valmistaa italialaista ruokaa. Olen hieman muuttanut reseptiä. Lisäsin lihan, kasvisten, tomaattien ja mausteiden määrää. Vähensin pastan määrää. Reseptistä tulee 6 henkilölle.
MARCELLAN BOLOGNESE
1 rkl kasviöljyä
3 rkl voita
1 sipulia
½ purjo
3 porkkanaa
700 g naudan jauhelihaa
Suolaa
Mustapippuri, tuoreena myllystä jauhettu
2,5 dl täysmaitoa
¼ tl muskottipähkinää
2,5 dl kuivaa valkoviiniä
2 tölkkiä luumutomaatteja paloiteltuna mehuineen
(esim. Cirion Pelati Peeled Plum Tomatoes on hyvä)
400 g pastaa
Parmigiano reggiano-juustoa
1. Hienonna sipuli ja purjo. Raasta porkkana. Laita öljy, voi ja hienonnettu sipuli kattilaan ja käännä lämpö keskilämmölle. Paista ja sekoittele sipulia purjoa, kunnes näyttävät läpikuultavilta, lisää sitten raastettu porkkana. Paistele kasviksia vielä noin 2 minuuttia sekoitellen.
2. Lisää jauheliha, iso ripaus suolaa ja muutama ripaus pippuria. Kypsennä, kunnes naudanliha on menettänyt raa'an punaisen värinsä.
3. Lisää maito ja anna kiehua hiljalleen sekoitellen tasaisin väliajoin, kunnes se on kuplinut kokonaan pois. Lisää ¼ tl muskottipähkinää ja sekoita.
4. Lisää viini. Sekoita ja anna hautua, kunnes sekin on haihtunut. Lisää sitten tomaatit ja sekoita hyvin, jotta kaikki ainekset peittyvät. Kun tomaatit alkavat kuplia, käännä lämpöä pienemmäksi, jotta kastike kypsyy laiskimmalla kiehumisvaiheella, eli pintaan pulpahtelee vain satunnaisia kuplia. Kypsennä ilman kantta vähintään 3 tuntia sekoittaen ajoittain.
Kastikkeen kypsyessä huomaat todennäköisesti, että se alkaa kuivua, joten lisää vettä aina tarvittaessa. Lopuksi kastike ei saa kuitenkaan olla liian vetinen. Maista ja korjaa suola.
5. Sekoita kastike keitetyn ja valutetun pastan kanssa. Tarjoile vastaraastetun parmesaanin kanssa. Salaatiksi sopii raikas tomaatti salaatti.
0 kommenttia